Järvenpää · 整套出租单元 · 1室0床1.0卫 · 可住5人 · Ihastuttava kaksio parvekkeella!
Siisti ja tyylikkäästi sisustettu ylimmän kerroksen parvekkeellinen kaksio.Mainio pohjaratkaisu,makuuhuoneen ja olohuoneen välissä on käytävä keittiöön ja kylpyhuoneeseen,joten omaa rauhaakin löytyy. Kaksi televisiota lisäämässä viihtyvyyttä, jonka kruunaa nettitv mahdollisuus reitittimellä. Huonekalut uusia ja laadukkaita. Osa kodinkoneista uusittu. Ympäristö rauhaisa. Keskustaan 3 km. Lähin juna asema 700m. Kauppa, ravintola,apteekki 270m. Kuuluisa Tuusulanjärvi muutaman kilometrin päässä. Neliöitä huoneistossa on 58,5, joten tilava kaksio. Sopii hyvin myös soluasumiseen. Kolme hyvää varapatjaa tarvittaessa lattialle. Yksi Kahden hengen 180 cm leveä sänky. Sohvallakin voi yksi henkilö nukkua (ei vuodesohva). Lisämukavuuksina Vohvelirauta ja sisägrilli käytössänne👍 Talonyhtiön julkisivu ajan kuluessa hieman kulunut, joten jossain vaiheessa (ehkä ensi vuonna) sitä tullaan huoltamaan yhtiön toimesta, toimenpide ei vaikuta vuokrattavuuteen. Ikkunat kyllä uusittu👍 ja käyttövesiputket uusittu, hyvän makuinen vesi😊 Ruokaravintola Istanbul ja olutravintola lähellä 270m. Sekä arkisin apteekki. Myös Alepa sijaitsee noin 300m päässä. Bussipysäkit lähellä, 2 e keskustaan ja matka aika noin 7 min. Saunakallion juna asema 700 metriä, eli noin 5 minuutin kävelymatka junalle. Helsinkiin junamatka noin 25 minuttia. Keskustassa kuntosaleja, yökerhoja, kahviloita😊, iso prisma👍. Sekä useita ravintoloita, joissa osassa on livemusaa, karaokea jne.
Olimme reissussa kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa, ja majoitus vastasi täydellisesti meidän tarpeita. Vaikka asuinympäristö ja talonyhtiö herätti aluksi hieman epäilevän fiiliksen, niin itse asunto oli todella siisti, raikas, rauhallinen, hyvät sängyt/patjat, ja sieltä löytyi kaikki tarvittava ja vielä enemmän. Asunnon sisustus oli hyvin pelkistetty, joten tuntui helpolta olla siellä pienten lasten kanssa, kun ei tarvinnut murehtia, että lapset räpläisivät ja rikkoisivat paikkoja. Asunnon hintalaatusuhde olo mielestäni erinomainen.
Meie jäime majutusega väga rahule. Mõnus saabumine. Sonja ise väga sõbralik ja vastutulelik. Korterisse sisse saamise juhised väga lihtsad ja selged. Probleeme ei tekkinud. Majutuse läheduses on max 3minuti jalutuse kaugusel ka 2 toidupoodi. Meie jäime kõigega väga rahule.
自我介绍
Tervehdys! Hei, olen uusi vuokranantaja airbnbn kautta. Järvenpään huoneisto on uusi minulle. Mökki on aiemmin hankittu, mutta ensi kertaa täällä vuokrattavissa. Iloisella, reippaalla ja ystävällisellä luonteellani toivotan sinut tervetulleeksi vierailemaan. Myös ehdottomasti rakkaat koiranne ovat tervetulleita! Pahoittelen että kissat eivät voi tulla voimakkaan allergian vuoksi. Mukavaa kevättä kaikille!!
安心房源保障 人工审核所有中国房源信息,入住更安心
专业中文客服 通过客服电话、线上客服、智能客服助手等渠道,为您提供全方位服务
旅行安全保障 多重风险控制设计,全方位保障您的行程安全