Luumäki · 整套小木屋 · 3室7床1.0卫 · 可住7人 · 私人湖畔的小屋。
这座全年优质小屋于2013年竣工,坐落在一片大地上的小湖上,距离赫尔辛基仅1.5小时车程。 除了温暖的客房、仓库、独立池塘、儿童游乐场和码头旁边的湖边烧烤小屋外,还有一间温馨的客房。 湖边没有其他乡村小屋,所以湖泊几乎是私密的。 对于任何欣赏完美宁静和优质休闲乐园的人来说,这是一个独一无二的集合。 主舱有2间卧室,客房1间。 此外,客厅还有一个开放式厨房、一个卫生间,还有一个木制桑拿房,可步行前往湖边。
Kohde oli rauhallinen, lähdimme uudeksi vuodeksi kaupungin pauketta karkuun ja tämä paikka oli siihen täydellinen. Kohde on todella potentiaalinen mutta lomamme ei ihan sujunut ongelmitta. Kohteeseen saavuttuamme asunnossa oli 11.5 astetta lämmintä, tuhkat pesissä, puita ei ollut kannettu taloon sisälle vaan ne piti rämpiä vierasmajan takana. Puut olivat märkiä ja ne riitti vain yhdeksi illaksi. Vuokraisäntä ei saanut meille toimitettua lisää puita joten meidän piti käydä ostamassa ne paikallisesta rautakapausta, summa hyvitettiin. Myös olisimme toivoneet kulkureittien tekoa esimerkiksi rantaan jossa kota sijaitsee. Likaiset tyynyt ja peitot. Konetiski tabletit loppu, wc-pesuaine loppu. Sauna kauha rikki. Ilmalämpöpumppu ei toiminut. Kaapeissa älytömästi edellisten vuokralaisten jättämiä tavaroita, tekee sotkuisen tunnelman. Pienellä fiksaamisella mökistä saisi todella viihtyisän paikan.
安心房源保障 人工审核所有中国房源信息,入住更安心
专业中文客服 通过客服电话、线上客服、智能客服助手等渠道,为您提供全方位服务
旅行安全保障 多重风险控制设计,全方位保障您的行程安全